Jos omenasato on yllättänyt sinut ja kiire painaa, tee satsi omenavoita uunissa sillä se valmistuu kuin itsekseen. No okei. Pari möyhennystä kolmen tunnin paistoajalla tarvitaan, mutta kaiken kaikkiaan omenavoin valmistaminen on stressittömämpää kuin porisevan hillokattilan äärellä päivystäminen.
Meidän keittiöön iskee intensiivinen uuniomenavoikausi pari kertaa vuodessa. Silloin sitä himoitsee niin leivän päälle kuin puuroonkin. Korvapuusteissa omenavoi toimii täytteenä myös upeasti!

Omenavoin herkullinen maku ja rakenne
Omenavoi on karamellista ja samettisen sileää. Ero maussa ja rakenteessa on selvä omenahilloon. Reseptissä viitataan fariinisokeriin, mutta tietysti voit käyttää mitä sokeria vain. Huumaavaa omenavoita olen keittänyt niin täysruokosokerilla kuin Muscovado ruokosokerillakin. Tumma sokeri antaa omenavoille upean, syvän värin ja ruokosokerit tuovat makuvivahteita.
Reseptistä tulee noin 6 desilitraa valmista tavaraa eli sopiva määrä ensikeittäjälle, joka ei vielä tiedä onko omenavoi hitti vai huti. Varoituksen sana annettakoon, että tämä on niin herkullista että purkki tyhjenee liian nopeasti. Tietysti kannattaa samalla uunin pöhötyksellä tehdä tuplasatsi ja antaa kaverille myös purkki lahjaksi.
Tarvitset 500 grammaa omenalohkoja. Tai jos teet tuplasatsin niin kilo lohkoja. Eri omenalaatujen yhdistelmillä tulee parasta. Itse käytän sekä happamia, hapahkoja että makeita. Puolikiloa Grannu Smith -omenaa ei anna sitä parasta lopputulosta omenavoille.
On oma valinta kuoriiko omenat vai ei. Omenankuoressa on pektiiniä, jolla omenavoihin tulee vieläkin parempi rakenne ja sokerin tarve vähenee. Luomuomenista itse poistan vain kuoresta huonot kohdat ja ulkomaiset omenat kuorin.
Omenoiden ja sokerin lisäksi tarvitset omenaviinietikkaa. Ja jos sitä ei satu strategisella hetkellä olemaan kaapissa, ei huolta. Korvaa omenaviinietikka valkoviinietikalla tai vastaavalla.
Sokerin ja etikan määrät ovat viitteellisiä, sillä riippuu paljon omenista paljon makeutta tai etikkaa tarvitaan. Kannattaa siis jättää 1/3 pelivaraa paiston loppuvaiheeseen. Maista ja tasapainota omenavoi mieleiseksesi sileyttämisen jälkeen ja paista vielä hetki ennen purkitusta.
Sterilisoidut hillopurkit – aina
Koska omenavoi muhii uunissa pitkään, ei purkittaminen kuumana uunissa sterilisoituihin hillopurkkeihin ole mahdollista. Itse olen sterilisoinut purkit ja keittänyt kannet juuri ennen kuin alan tekemään omenavoita. Hillopurkit lepäävät noin vartin 125°C uunissa, jonka jälkeen otan purkit sivuun ja nostan lämpötilan omenavoin valmistamisen vaatimuksiin. Kannet, tiivisteet, suppilot ja lusikat yms. työvälineet dippaan kiehuvassa vedessä ja kuivaan. Purkitan hillon kun se on hetken viilentynyt.
Jos taas tekee isomman kuin kilon satsin kerralla, kannattaa mennä sterilisoinnissa pidemmän kaavan mukaan. Eli liotetut hillopurkit sterilisoidaan kiehuvassa vedessä ja omenavoi purkitetaan kuumana kuumiin säilytyspurkkeihin.
Uuniomenavoi 3h | RESEPTI
Ainekset
- 500 g omenalohkoja
- 1 dl omenaviinietikkaa
- 1 dl vettä
- 250 g fariinisokeria
- 1 kanelitanko
- Puolikas vaniljatanko
- 1/4 tl jauhettua neilikkaa
- Ripaus suolaa
Tee näin
Pese omenat ja poista huonot osiot. Lohkoa omenat keskikokoiseen uunivuokaan, lisää vesietikkaseos ja mausteet mukaan.
Paista uuniomenavoita keskitasolla kolme tuntia 165°C asteisessa uunissa. Kolmen vartin välein omenalohkoille voi antaa möyhennyksen, jotta ne kypsyvät tasaisesti.
Kun omenavoi on karamellisoitunut (2h45min), ota vanilja- ja kanelitanko pois seoksesta ja sileytä omenavoi joko sauvasekoittimella tai siivilän läpi. Tarkista maku ja jatka paistoa vielä vartti.
Säilö omenavoi sterilisoituihin hillopurkkeihin puhtailla välineillä. Anna omenavoin jäähtyä ennen jääkaappiin siirtoa.

P.S. vinkki niille joilla hillot roiskuu pitkin pöytiä ja purkkeja
Kannattaa tehdä säilöminen itselle niin helpoksi kuin mahdollista, sillä se motivoi hyödyntämään niin suolaiset kuin makeat satokauden maut talteen. Yksi tällainen helpotuksen hankinta itselleni on ollut hillosuppilon hankinta, jonka ansiosta purkkien reunat pysyvät siisteinä. Hillosuppiloita on eri materiaaleista ja hintahaitari parista eurosta kymppiin. Itse suosin teräksisiä suppiloita. Ikeasta sellaisen levemmän teräksisen suppilon ostin ehkä viisi tai seitsemän vuotta sitten, mutta sellaista ei valitettavasti enää ole löytynyt. Vastaava suppilo löytyy mm. täältä Chez Mariuksen valikoimista.
Ai niin! Ja vielä mausteista! Tänä syksynä maustoin satsin kardemummalla kanelin sijaan. Rouhin kolme vihreää kardemumman siementä mukaan ja puolikas vaniljatanko pysyi matkassa myös. Nam, kun tuli hyvää!
Tänä syksynä meidän oma omenasato oli pyöreät nolla, sillä viime vuonna istuttamamme syysomenapuu jätti kokonaan kukkimatta. Kesäomia kyllä saimme ja talviomenapuun ensimmäinen sato oli hurjat neljä hedelmää. Toivottavasti syysomenapuumme virkistyy ensi vuodeksi!
Saara
2
Heipsan! Kiitos ohjeesta! Otatko kuitenkin omenista siemenkodat pois?
Ei tarvitse välttämättä poistaa koska muhivat uunissa kauan :) Mutta itse olen siemenkodat ottanut pois suuripiirteisesti, teen yleensä tuplasatsin ja kuorista tulee tarpeeksi pektiiniä.