Runebergin päivään on vielä viikko, mutta meillä puolikas kakku odottaa jo pakkasessa! Viime vuosina torttusylinterit ovat olleet lomalla, sillä Runebergin kakku on ollut kiireisen leipojan valinta. Kotona leipomisesta en kuitenkaan luovu.…
MAKEAA
Olen aina ollut aamupalaihminen, ja puuro on edelleen suosikkini. Mutta jotta aamurutiinit eivät aina maistu samalta, tykkään vaihdella viljoja ahkerasti. Näin joulun aikaan onkin hyvä kaivaa reseptiarkistosta ohrapuuro, sillä se on…
Kaneliässät ovat suomalainen keksiklassikko, ja juhlavamman näköiset niistä saa pursottamalla. Pursotettavat ässäkeksit vaatii leipojalta nopeutta, sillä taikina sitkistyy helposti. Vaikka ässäkeksit ovat dipattavien pikkuleipien aatelia ja säilyvät kauan, tässä tapauksessa ei…
Täydellisten piparkakkujen salaisuus on paitsi taikinassa myös välineissä. Yhtä lailla on tärkeää olla tarkkaavainen paistaja, ettei piparit pala. Tästä postauksesta löydät 10 vinkkiä joiden avulla piparien leivonta ei voisi olla helpompaa.…
Tuoreet kotona tehdyt wanhan ajan vaahtokarkit ovat parhautta. Ne ovat kuohkeita, pehmeitä ja raikkaita. Aivan toisesta maailmasta kuin kaupan hyllyllä istuneet vaahtisserkut. Jos olet vaahtokarkkireseptiä vailla tai et ole ennen leiponut…
Musta riisipuuro on suosittu aamupala ja jälkiruoka Kaakkois-Aasiassa. Huolimatta useista matkoista Aasiaan, törmäsin tähän upeaan puuroon ensimmäisen kerran vasta Australiassa. Olimme illallisella Sydneyssä, ja ystäväni suositteli tilaamaan Bubur Ketan Hitamia jälkiruoaksi.…
Käytätkö mämmiä leivonnassa? Jos et vielä niin suosittelen testaamaan! Nämä ihanan pehmeät mämmikeksit on helppo ja herkullinen tapa aloittaa. Keksit ovat makeita, mutta eivät överimakeita. Niissä maistuu rehdisti mämmi ja niiden…
Kookospallot – ikivihreä klassikko länsinaapuristamme. Uskon, että nämä kotimakeinen on monelle tuttu retroherkku vuosikymmenten takaa, sillä onhan resepti ollut markkinoilla jo 1940-luvulta. Huumaava ensimuistoni kookospalloista on alle kouluikäisenä: kun karkkihammasta kolotti,…
Millainen joululeipoja olet? Aloitatko jo marraskuussa ja leivot piparit, leivät ja kakut etukäteen? Vai tunnelmoitko pitkin joulukuuta eri reseptien ja rituaalien kanssa? Itse taidan kuulua piparien osalta jälkimmäiseen joukkoon, sillä tykkään…
Mukavaa Lucian päivää – trevlig Lucia! Keittiössämme otettiin hyvä startti joululeivonnaisille jo marraskuussa, joten tuoreet Luciapullat saimmekin suoraan pakkasesta. Nams! Sahramipullat ovat herkkua läpi talven ja pullataikinan kanssa taiteilu hauskaa, joten…
- 1
- 2