Mukavaa Lucian päivää – trevlig Lucia! Keittiössämme otettiin hyvä startti joululeivonnaisille jo marraskuussa, joten tuoreet Luciapullat saimmekin suoraan pakkasesta. Nams! Sahramipullat ovat herkkua läpi talven ja pullataikinan kanssa taiteilu hauskaa, joten miksipä ei näitä pullia tekisi vaikka keskellä helmikuuta.
Wanhan ajan luciapullia näistä tekee kaksi asiaa. Ensinnäkin pullaresepti on muokattu Maija keittää – teoksesta, jonka esikoispainos ajoittuu 40-luvun loppuun. Kirjan monista pullaresepteistä mukaani valikoitui se hienompi versio eli taikinaan tulee extrakeltuainen ja voi vispattuna (jonka muuten unohdin tällä kertaa tehdä hups).
Toisekseen luciapullat ovat enemmän kuin ässän muotoiset joulupossut (Julgalt). Reseptistä tulee noin kilo pullataikinaa ja se antaa pelivaraa pyöritellä kaikenmoisia perinteisiä luciapullaversioita. Tänä vuonna tein itse paitsi ässiä myös jouluheppoja.

Wanhan ajan luciapullat | RESEPTI
AINEKSET
- 1 keskikokoinen muna + 1 keltuainen (+ 1 muna voiteluun)
- 100g talousokeria
- 250 ml kädenlämpöistä maitoa
- 20g hiivaa
- 0,5 tsp suolaa
- 250g vehnäjauhoja
- 250g kakkujauhoja
- 100g voita (huoneen lämpöistä, vispattu)
- 0,5-1 tsp sahramia
- vodkaa
- liotettuja rusinoita koristeluun
TEE NÄIN
Leipomista edeltävänä iltana, liota sahrami alkoholiin ja anna sen tekeytyä. Vähennä käyttämäsi nesteen määrä maidon kokonaismäärästä kun teet taikinaa.
Taikina
Ota ainekset huoneenlämpöön ajoissa ja mittaa ainekset. Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja lisää seokseen kaksi ruokalusikallista jauhoja. Anna hiivan aktivoitua sillä aikaa kun laitat rusinat kuumaan veteen likoamaan ja vispaat voin.
Aseta monitoimikoneeseen vispilä ja vatkaa isossa kulhossa muna, keltuainen ja sokeri kunnes seos on vaalean keltaista. Lisää hiivamaitoseos ja sahrami massaan mukaan.
Vaihda vispilä taikinakoukkuun ja ala työstämään jauhoja taikinaan. Lisää jauhot vähitellen ja minimiasetuksella työstäen. Lisää suola viimeisen jauholisäyksen mukana.
Kun taikinan koostumus on yhtenäinen, lisää vatkattu voi mukaan. Taikina on raskas ja joudut ehkä avustamaan konettasi kaapimalla voita ja taikinaa reunoilta takaisin keskelle. Työstä taikinaa matalalla teholla n. 20-30 minuuttia kunnes taikina on kiinteää ja kiiltävää. Testaa rakenne eli jos taikina repeää helposti, jatka työstämistä.
Anna taikinan levähtää peitettynä lämpimässä. Sen tulisi tuplata kokonsa (n. 1-2 tuntia). Muista laittaa liotetut rusinat valumaan.
Muotoilu ja paisto
Esilämmitä uuni 220C (ei tuuletinta).
Kaada taikina tasolle ja vaivaa ilma taikinasta pois. Jaa taikina yhtä suuriin osiin. Pidä taikina peitettynä samalla kun muotoilet luciapullat. Aseta pullat pellille ja koristele rusinoilla. Peitä pullat ja nostata kunnes pullien koko on tuplaantunut, tee kimmoisuus testi ennen paistoa.
Tarkista rusinoiden paikat ja lisää tarvittaessa niitä. Voitele pullat vatkatulla munalla juuri ennen paistoa. Paista pullat keskitasolla kunnen syvän keltaisia ja kullanruskeita (n. 8-10 min riippuen koosta). Peitä kuumat pullat ja kun ne ovat hitaasti jäähtyneet, varastoi ilmatiiviisti tai pakasta.
*Resepti muokattu teoksesta Oksanen Aili, Harmio Liisi (2004) Maija keittää. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. 18. Edition